Osaaminen kehittyy ja muuttuu koko työuran ajan, ja työtehtävistä suoriutuminen merkitsee jatkuvaa omien ammattitaitojen fiilaamista. Aikuiskoulutus on hyvä keino ennalta ehkäistä osaamisvajeita.
Aikuiskoulutustutkimuksen mukaan suurin este työikäisten koulutukseen osallistumiselle on koulutuksen ja työn yhteensovittamisen vaikeus. Jatkossa tästä tulee entistäkin haastavampaa. Osaamisen kehittämisen pitää olla mahdollista yksilölähtöisesti ja joustavasti. Sopivien koulutuspalvelujen pitää löytyä helposti, ja niiden täytyy olla kytkettävissä entistä monimuotoisempaan työn tekoon.
Palvelujen räätälöinti ja digitaalisuus ovat olleet arkipäivää pitkään muilla aloilla, paitsi koulutuksessa. Hyvätkään kokeilut eivät ole kyenneet leviämään valtavirraksi, eivätkä uudistamaan tarjonnan muotoja. Aikuiskoulutukseen on tuotava palveluajattelua ja tarjonnan konseptointia, ja koulutuspalvelujen on muututtava yhä vahvemmin kehittämispalveluiksi.
Tähän ongelmatiikkaan tarttui viime syksynä myös Opetus- ja kulttuuriministeriön elinikäisen oppimisen tarpeita selvittävä työryhmä, jonka raportti valmistui tammikuun alussa. Työryhmän keskeinen sanoma on, että tulevaisuuden avainkysymys on kansallisen osaamispääoman turvaaminen työelämän ja yhteiskunnan muuttuessa.
Jokaiselle työikäiselle on löydyttävä omaan tilanteeseen ja tarpeisiin sopivaa koulutusta, sen on löydyttävä helposti, ja koulutukseen pitää olla taloudelliset mahdollisuudet osallistua. Keinovalikoimaan kuuluvat mm. laajempi avoin opetus, yksilöllinen ohjaus ja valmennus sekä elinikäisen oppimisen mallit korkeakouluissa.
Aikuisille soveltuva korkeakoulujen opintotarjonta on nykyisin melko vähäistä. Korkeakoulujen arviointineuvosto totesi raportissaan vuonna 2013, että täydennyskoulutus, aikuiskoulutus ja elinikäinen oppiminen eivät ole korkeakoulujen prioriteettilistojen kärkipäässä, kun tarkastellaan korkeakoulujen omaa käsitystä yhteiskunnallisesta ja alueellisesta vaikuttavuudesta. Lisäksi viimevuosina suuntauksena on ollut yhtiöittää näitä toimintoja korkeakoulujen ulkopuolelle.
Korkeakoulujen rahoitusmalleissa aikuiskoulutukseksi luettavien opintojen osuus on varsin pieni. Yliopistoissa erillisissä opinnoissa, avoimessa yliopisto-opetuksessa ja erikoistumiskoulutuksissa suoritettavat opintopisteet muodostavat rahoitustekijän, jonka osuus on kaksi prosenttia kokonaisuudesta. Ammattikorkeakouluissa vastaava tekijä on suuruudeltaan viisi prosenttia ja siihen sisältyvät myös maahanmuuttajien valmentavat koulutukset.
Avoimen korkeakoulun näkökulmasta erityisen tärkeä on työryhmän esitys numero 6: ”Avointa korkeakouluopetusta järjestetään erilaisilla tavoilla, kohdistetummin ja monipuolisemmin. Tämä edellyttää ohjauksen ja rahoituksen ja myös maksupolitiikan muuttamista. Opetuksen järjestämisessä tulee mahdollistaa erilaiset opetusjärjestelyt, opinto- tai osaamiskokonaisuudet, ohjaus- ja tukitoimet, resurssit ja maksut. Erilaisia opiskelijoita palvelevan, perusopinnoista koostuvan tarjonnan lisäksi suunnitellaan osaamiskokonaisuuksia syventävistä opinnoista korkeakoulututkinnon jo suorittaneille.”
Tämä esitys on tarkoitus joko valmistella osana Korkeakoulutus 2030 -visiotyötä, tai siihen asetetaan erillinen työryhmä.
Avoimen korkeakoulun kehittämiselle olennaisia esityksiä ovat lisäksi koulutussuunnittelun yhteistyömalli, koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen kumppanuus työpaikkojen kanssa, elinikäistä oppimista palvelevat opintokokonaisuudet, koulutuksen avoimuuden lisääminen ja avoimet oppimateriaalit, sekä digitaalinen opetus ja -välineet.
Raportti on hyvä lähtölaukaus uudenlaiselle aikuiskoulutus-ajattelulle, mutta varsinainen työ elinikäisen oppimisen toteuttamiseksi alkaa vasta esitysten toteuttamisesta. Tässä avoin korkeakoulu on hyvissä lähtöasetelmissa, esimerkiksi AVOT-hanke on pilotoinut menestyksekkäästi työelämälähtöisiä opintokokonaisuuksia. Tulevaisuuden näkymänä voikin olla avoimen korkeakoulun kukoistava renessanssi.
Leila Kurki
STTK:n asiantuntija, työelämä ja innovaatiot
AVOT-hankkeen ohjausryhmän pj.
